perjantai 26. huhtikuuta 2013

Jauhelihamureke



500 g hirvenjauhelihaa (muukin käy)
1 pieneksi silputtu kuulotettu sipuli
1 dl kaurahiutaleita
1 kananmuna
1 rkl perunajauhoa
1 dl vettä maitoa tai kermaa
1 tl suolaa
mustapippuria

Sekoita ensin kuullotettuun sipuliin hiutaleet, perunajauhot, muna, neste ja mausteet, anna turvota, sitten sekoita jauheliha taikinan sekaan. Sipulia kuullottaessa joukkoon voi kaataa nestettä ja siihen lisätä esim. liemikuution ja silloin ei siis tarvitse enää lisätä suolaa.
Taikinasta voi tehdä myös lihapullia tai jauhelihapihvejä.



1 kommentti: